Vankkaa osaamista hevosesi parhaaksi

Tutustu palveluihin Ota yhteyttä

Hevosklinikka Laukaa

Ammattitaitoinen henkilökunta jo vuodesta 1983

Hevosklinikka Laukaalla on pitkät perinteet. Toiminta on alkanut jo vuonna 1983 Antero Tupamäen toimesta. Hän on Olli Kaukon kanssa yhdessä rakentanut Laukaan Vihtavuoreen erään Suomen tunnetuimmista ja maineikkaimmista hevosklinikoista.

Klinikka oli jo tuolloin monella tapaa edistyksellinen osaamisensa ja toimintatapojensa kautta, myös ammattitaitoinen henkilökunta on aina ollut pääasiassa pitkäaikaista ja sitoutunutta.

Tämän vuosikymmenen puolella klinikka on käynyt läpi erilaisia muutoksia omistajapohjan vaihtuessa ensin Tiina Eskoselle ja Antti Kinnuselle, sen jälkeen Animagi- ja Evidensia eläinlääkäriketjujen omistukseen vuosina 2013-2017.

Perusta on kuitenkin pysynyt kaikkien muutosten ajan samana. Nyt vuoden 2018 tammikuussa klinikan siirtyessä pysyvästi klinikan pitkäaikaisen eläinlääkärin, Tiina Eskosen omistukseen, on helppo aistia klinikalla se sama henki mikä sinne on aikojen saatossa syntynyt.

Se ajatusmaailma on meille tärkeä ja haluamme sitä ylläpitää jatkossakin;

 

me olemme täällä teitä – asiakkaitamme – varten!